Tutustu tekijöihimme

Tekijät

Mikko Paltamaalla on kokemusta verkkosivustojen rakentamisesta vuodesta 2002 eteenpäin ja yrittäjänä vuodesta 2005. Sinä aikana Mikko on toiminut vastuuhenkilönä lukuisissa eri projekteissa.

Mikon vahvinta osaamista ovat käyttäjäkokemukseen, sivustojen suunnitteluun ja toteutukseen, julkaisujärjestelmiin sekä projektinhallintaan liittyvät asiat. Lisäksi häneltä löytyy osaamista moniin muihinkin digitaaliseen markkinointiin ja verkkosivustoihin liittyviin tehtäviin, kuten markkinoinnin suunnitteluun, brändäykseen, hankintakonsultointiin, teknologiavalintoihin, hakukone- ja konversio-optimointiin sekä verkkomainontaan. Parhaimmillaan Mikko on strategista ja analyyttistä suunnittelua sekä tarkkuutta vaativissa tehtävissä.

Otto Manninen on työskennellyt vuodesta 2006 lähtien verkkosivustojen ja -sovellusten parissa. Hän on rakentanut yhteensä toista sataa verkkosivustoa. Vuodesta 2007 lähtien Otto on keskittynyt Drupal-sisällönhallintajärjestelmään. 

Otolla on laajaa osaamista back-end- ja front-end-kehityksestä sekä teknologiavalinnoista. Hänen erikoisvahvuuksiinsa kuuluu uusien asioiden omaksuminen, yrittäjähenkisyys, sinnikkyys ja ahkeruus.  

Hanna Lindewall on työskennellyt graafisena suunnittelijana ja verkkosivustojen rakentajana vuodesta 2008, joista viimeisimmät vuodet yrittäjänä.

Hannan osaamiseen kuuluu sivustojen graafinen suunnittelu, käyttöliittymäsuunnittelu, front-end-toteutus sekä WordPress-sivustojen rakentaminen. Hanna on myös aktiivinen ja tehokas projektien edistäjä.

Jukka Kalenius on työskennellyt WordPress-sivustojen suunnittelun ja toteutuksen parissa vuodesta 2011 lähtien.

Jukan vahvuuksia ovat kotisivujen graafinen suunnittelu, front-end-kehitys sekä WordPress-sivustojen toteuttaminen ja ylläpito. Verkkosivustojen lisäksi häneltä löytyy kokemusta verkkokaupoista, hakukoneoptimoinnista sekä AdWords- ja Facebook-mainonnasta. Työssä Jukkaa motivoi eniten uuden oppiminen ja asiakkaan tavoitteiden saavuttaminen.