Osmia verkkokauppa

Asiakas

Osmia Oy on kotimainen design- ja tuoksuyritys. Osmian erikoisalaa ovat luontoon liittyvät tuoksut. Osmia valmistaa hyvältä tuoksuvia ja ympäristöystävällisiä tuotteita Herttoniemessä sijaitsevissa tiloissa Helsingissä. Tuotevalikoimassa on tuoksukynttilöitä, huonetuoksuja, löylytuoksuja, shampoita, nestesaippuaa, käsintehtyjä saippuoita sekä muita saunakulttuuriin ja kodin sisustamiseen tuoksuilla liittyviä tuotteita. Tuotemerkkien tunnettuus ja tuotteiden kysyntä Suomessa ja ulkomailla on kasvanut viime vuosina, joten tarvetta oli uudistaa vuonna 2014 luotu ensimmäinen verkkokauppa.

Tavoitteet

Osmian vanha Drupal-sivusto oli teknisesti vanhentunut. Asiakas koki, ettei pysty sen kautta luomaan haluttua ympäristöä tuotteille, että ostaminen verkkokaupan kautta oli hankalaa asiakkaille, ja että verkkokaupan ylläpito oli hankalaa. Ongelmia oli myös sivuston hakukoneoptimoinnissa, sillä näkyvyys oli heikkoa. Projektin tavoitteena oli kasvattaa yrityksen myyntiä verkkokaupan kautta, parantaa näkyvyyttä ja vahvistaa brändikuvaa.

Projekti

Asiakkaan projektitavoitteiden mukaisesti lähdimme aluksi selvittämään mitä vaihtoehtoja verkkokaupan alustaksi olisi Drupalin ohella. Markkinoilla on useita verkkokauppa-alustoja, joilla kaikilla on hyvät ja huonot puolensa. Päädyimme suosittelemaan Osmialle sopivaksi alustaksi Shopifya, joka on monipuolinen ja pätevä alusta perinteiselle verkkokaupalle sekä melko hyvin laajennettavissa lisäosien avulla. Kartoituksen tuloksena valmistui kattava selvitys Shopify-verkkokaupan soveltuvuudesta asiakkaan tarpeisiin. Selvityksessä kävimme läpi mm. Shopifyn hallintaa, teemoitusta, monikielisyyttä, maksuvälittäjiä ja toimituspalveluja.

Selvityksen pohjalta oli hyvä lähteä suunnittelemaan ja kehittämään Osmialle uutta Shopify-verkkokauppaa. Aloitimme työn suosittelemalla asiakkaalle muutamaa sopivaa Shopify-teemaa. Teemoitusvaiheessa kustomoimme ulkoasun sopivaksi Osmian brändiin. Sen jälkeen uuteen verkkokauppaan tuotiin tuotteet vanhalta Drupal-sivustolta. Kehitysvaiheessa otimme käyttöön asiakkaalle tärkeitä toimintoja kuten Checkout-maksupalvelun, Postin toimituspalvelun ja uutiskirjepalvelun. Lisäksi uuteen verkkokauppaan aloitettiin rakentamaan jälleenmyyjäportaalia, jonka avulla jälleenmyyjät voivat rekisteröityä ja tilata tuotteita jälleenmyyjähinnoilla. Kehitysvaiheen jälkeen kokonaisuus vielä testattiin tarkasti niin tilausprosessin kuin tilausten hallinnan osalta.

Tulokset

Osmian uusi verkkokauppa julkaistiin loppuvuodesta 2019. Shopify-verkkokaupan myötä Osmia on valmis palvelemaan entistä laajempaa asiakaskuntaa ja kehittämään liiketoimintaansa eteenpäin uudella vuosikymmenellä.

Projektin lopputuloksena on moderni ja laadukas verkkokauppa, jonka avulla Osmia voi houkuttelevasti viestiä tuotteistaan ja ostaminen on kuluttajalle sujuvaa. Uusi mobiiliresponsiivinen verkkokauppa palvelee asiakkaita suomeksi ja englanniksi. Myös sivuston näkyvyys hakukoneoptimoinnissa parantui, liikenne sivustolle kasvoi merkittävästi vanhaan verrattuna. Osmialla ollaan lopputulokseen todella tyytyväisiä. Uudesta sivustosta tuli sekä visuaalisesti että teknisesti toimiva ja houkutteleva, sivuston ylläpito on helppoa ja sujuvaa.

Vuoden 2020 alusta verkkokaupassa otettiin käyttöön GLS-toimituspalvelu, jonka avulla toimitukset hoidetaan kustannustehokkaasti kymmeniin maihin Euroopassa. Loppuvuodesta 2020 verkkokauppa uudistuu kielituen osalta ja jälleenmyyjäportaalin viimeistelyä jatketaan. Lisäksi yhteistyö jatkui verkkomainonnan merkeissä.

Jatkokehitämme verkkokauppaa yhteistyössä Osmian kanssa.

Julkaistu: 2019
Asiakas: Osmia Oy
Ratkaisut: Verkkokauppa, Uutiskirje
Shopify logo